torstai 27. joulukuuta 2012

merry christmas ... kiss my ass!

"Jokohan se pukki kohta tulisi?"
-Jojo, Usva, Kaista 

Joulunpyhät selvitty! Ähkyyn asti syömisestä johtuvaa mahakipua ja pientä pyörtymisepisodia lukuunottamatta terveinäkin tänä vuonna. :) 
Joulun tosiaan vietin äitini kanssa sukuloiden sen porukoitten luona toisella puolen Suomee, ja pyhät vierähti mukavasti porukalla isovanhempieni, enoni, serkkujeni, äitin ja sen miesystävän sekä tietenkin karvaisten sisarusteni seurassa. Jotenkin se joulufiilis juhli tänä vuonna jossain muualla kun minun kanssa, mutta ihan mukavaa rauhallista yhdessäoloa oli silti. Ja ainakin pääsi muutamaksi päiväksi pois täältä paskakylästä!


Pakollisena lahjapäivityksenä lienee kerrottava, että lahjoja tuli sopivasti ja oikein mieluisia. Suklaata, suklaata ja suklaata, kuten kuvasta näkyy (ja osan jo kerkesin syödä ennen kuvan ottamista, eli tuossa ei ole edes kaikki :D) - sitä halusinkin - muutama kymppi rahaa ja sitten jotain pikkutavaraa, pari levyä (PMMP:n uusin ) sekä sitten se mikä kaikista eniten yllätti mutta myös ihastutti: kahden päivän lippu Ilosaarirockiin! Äiti oot paras <3 Nyt vaan porukkaa kasaamaan kokoon, ettei tarvitse yksin lähteä :)


tiistai 18. joulukuuta 2012

I wannna break this spell that you've created





       can't 
                      play your game 
                                                    
                                               without 
                                                                    knowing 
                                                                                    the fucking rules,
                                    
 babe.


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

just gonna stand there and hear me cry


Mä oon niin kyllästyny. Mie oon kyllästyny turhiin toiveisiin, haaveisiin, kuvitelmiin. Kyllästyny epäonnistumisiin ja pettymyksiin.  Mie oon niin kyllästyny tulemaan petetyks ja satutetuks.

Mutta silti mä en koskaan opi. Yhä mä elätän uusia, turhia toiveita, haaveita, kuvitelmia. Joudun epäonnisstuun ja pettymään kerran toisensa jälkeen. Mä vihaan sitä.

Sä sanot että sua kiinnostaa, sä puhut mulle niinkun oikeasti olisit kiinnostunut tietämään mitä teen juuri sillä kyseisellä hetkellä. Puhut mulle niinkun olisin jotain spesiaalia, erikoista, tärkeetä. Puhut mulle niinkuin meidän välillä oikeasti olisi se ystävyys, ja ennenkaikkea niinkuin se voisi milloin tahansa muttua joksikin muuksikin. Saat mut uskomaan että oikeasti haluaisit olla mua lähellä ja antaa mun kouluttaa sua. Muistat asioita joita oon sanonu joskus ja muistutat miun vitseistä.
Tekstareilla.

Mutta sitten, kun me oikeasti nähdään, kun mä oikeasti olisin siinä kosketusetäisyydellä tai kun mun kanssa vois ees jutella niin että näkee silmät, mua ei yhtäkkiä ole sulle olemassakaan. On vaan se. Mä oon sulle kun ilmaa, ja mun seuraan ovat kaikonneet myös kaikki ne merkitseviltä tuntuneet sanat, hymiöt, lupaukset.

Mä oon niin kyllästyny sun peliin, jonka toiselle osapuolelle sä oot unohtanu kertoo säännöt. Mä en oo mikään viihdyttäjä sillon kun on tylsää eikä parempaakaan tekemistä. Mä välitän susta oikeasti, ja sä tiedät sen. Mutta mä en jaksa enää tätä sun kissa-hiiri -leikkiä kun en tiedä onko mun koskaan edes mahdollista saada sua kiinni.

Mutta mä tiedän, että seuraavan kerran kun mun puhelin piippaa, mä vastaan sulle vuolain sanoin hymiöillä maustettuna.
Vaikka mä tiedän että huomenna, kun me nähdään oikeasti, mua ei sulle enää ole.


Irina – Kipu Kasvattaa

Mikä mussa on vikana?
Mikä saa sinut pelkäämään kättä ojentaa?
Mä en vieläkään tajua,
Mitä siinä voi menettää, jos heittäytyy?

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

I keep my distance, but you still catch my eye




- We♥It

Miun mahassa asuu perhosia. Yleensä ne on ihan rauhallisia, mutta joissain tilanteissa ne villiintyy ja alkaa mellakoimaan, mikä yleensä kyllä tuntuu miusta ihan kivalta. Ne on kuitenkin joskus aika aggressiivisia, ja toisinaan minnuu pelottaa että ne tappaa toisensa, kun meno käy niin villiksi.

Mutta eikö perhoset oo liian kauniita tappamaan?


how long do I fantasize
make believe that it's still alive
imagine that I am good enough
and we can choose the ones we love?
but I hold on, I stay strong
wondering if we still belong,

will we ever say the words we're feeling
reach down underneath and tear down all the walls?
will we ever have our happy ending
or will we forever only be pretending?
will we always, always, always be

keeping secrets safe
every move we make
seems like no ones letting go
and it's such a shame
'cause if you feel the same
how am I supposed to know?

lauantai 8. joulukuuta 2012

sorry for party rocking



I wanna have fun
I wanna lose control
I wanna feel alive
Just for one night
Is that so fucking much to ask?